Mari Nieminen, sosionomi (AMK) -koulutuksen opiskelija:

”Sosiaalialalla työskentely vaatii vahvaa ammatillista otetta”

”Moni on kysynyt minulta, missä haluaisin työskennellä valmistumiseni jälkeen. Kysymykseen ei voi antaa yhtä vastausta, sillä sosionomin tutkinto avaa runsaasti mahdollisuuksia eri asiakasryhmien kanssa työskentelyyn. Koulutus ei suuntaa tiettyyn erityisosaamiseen, mikä on mielestäni hyvä, sillä itselleen sopivinta asiakasryhmää ei tarvitse löytää vielä opintojen aikana vaan urapolkuun voi vaikuttaa myös valmistumisen jälkeen työelämässä.

Olen ensimmäiseltä ammatiltani painotuotantoassistentti graafiselta alalta. En löytänyt valmistumiseni jälkeen heti alan töitä, joten aloin harkita sosiaalialalle hakeutumista. Työskentelin lopulta jonkin aikaa graafisella alalla, kunnes päädyin sosiaalialan töihin kuusi vuotta sitten. Sosionomiopinnot aloitin Diakissa kaksi vuotta sitten.

Parasta opinnoissa on ollut se, että olen saanut teoriapohjaa tekemälleni käytännön työlle. Asiat ovat valaistuneet ihan uudella tavalla sitä mukaa kun ammatillinen osaaminen ja asiantuntemus ovat vahvistuneet. Vaikka sosiaalialalla työskentely on käytännönläheistä, vahvasta teoreettisesta pohjasta on todella paljon hyötyä.

Olen ollut harjoittelussa kunnallisissa työllisyyspalveluissa ja vuoropäiväkodissa. Päiväkodissa olin kahdessa harjoittelussa, joista jälkimmäisessä pääsin myös kehittämään työpaikan toimintaa.

Suoritan osana tutkintoani varhaiskasvatuksen opinnot ja saan lastentarhanopettajan kelpoisuuden. Teenkin jo lastentarhanopettajan sijaisuutta opintojen ohella. Varhaiskasvatuksen lisäksi minua kiinnostavat perhetyö ja lastensuojelu.

Sosiaalialalla työskentely vaatii mielestäni vahvaa ammatillista otetta ja lujia hermoja. Työn arjessa kaikki ei ole aina iloista ja onnellista, ja asiakastyössä on joskus pakko kertoa ikäviä uutisia ja ottaa vastaan asiakkaan voimakkaatkin reaktiot – ammattitaito mitataan siinä, miten tällaiset tilanteet pystyy hoitamaan.

Diakissa on paljon reflektiota ja oman ammatillisen kasvun pohdintaa, mikä antaa hyvät valmiudet asiakkaiden kohtaamiseen. Lisäksi iso merkitys on tiiviillä työelämäyhteistyöllä: se, että heti opintojen alussa on projekteja, joissa tehdään töitä vaikkapa päihdekuntoutujien parissa, vahvistaa ihan eri tavalla kuin asioiden opiskelu ainoastaan tenttikirjoista.”

Haastattelu ja kuva: Laura Niemi

Tutustu sosionomi (AMK) -koulutukseen