Mikä Diak?

Diakonia-ammattikorkeakoulu eli Diak on valtakunnallinen oppilaitos, joka kouluttaa asiantuntijoita diakonia-, kasvatus-, sosiaali-, terveys- ja tulkkauksen aloille. Diakilla on viisi toimipistettä ympäri Suomea: Helsingissä, Oulussa, Pieksämäellä, Porissa ja Turussa. Diakissa on noin 2800 opiskelijaa ja 240 työntekijää.

Diakista valmistutaan auttamisen ammattilaisiksi monenlaisiin rooleihin ja ympäristöihin. Diakista valmistuneilla on vahva ammattiosaaminen, hyvät yhteistyötaidot, kyky toimia monikulttuurisissa ympäristöissä ja valmiudet oman työn kehittämiseen sekä elinikäiseen oppimiseen.

Suurin sosiaalialalla

Diak vastaa yli 90 prosentista Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakonian ja nuorisotyön virkoihin kelpoistavasta ammattikorkeakoulutuksesta. Diak on ylivoimaisesti suurin sosiaalialan ammattikorkeakoulutuksen järjestäjä Suomessa.

Diak on Suomen ainoa korkeakoulu, joka tarjoaa asioimistulkkauksen koulutusta. Lisäksi se tarjoaa ainoana korkeakouluna Suomessa puhevammaisten tulkkaukseen pätevöitymistä viittomakielen ja tulkkauksen koulutuksessa Turussa.

Sosiaali- ja terveysalalla Diak on ainoa valtakunnallinen ammattikorkeakoulu, joka voi tarjota koulutus- ja työelämäpalveluita pääkaupunkiseudulta Ouluun ja Pieksämäeltä Poriin.